|
Aitojamakuja.fi -sivusto on elintarvikealan yritysten oma, valtakunnalli-nen hakupalvelu, jossa esittäytyvät erityisesti pienet ja keskisuuret elintarvikeyritykset. Yhden osoitteen alta löytyy erilaisia paikallisia yri-tyksiä ja niiden tuotteita ympäri Suomen. Sivustolla esittäytyy jo 1000 yritystä.
Kiinnostus ruokapöydän antimiin on lisääntynyt. Keskusteluissa nousee esille ruuan alkuperä, tuotantotapa, jäljitettävyys ja turvallisuus. Elintarvikealan pienet ja keskisuuret yritykset vastaa-vat tähän hyvin, sillä niiden vahvuuksia ovat paikallisuus, omaleimaiset korkealaatuiset tuotteet, tuotannon läheisyys, tuttuus ja joustava asiakkaiden palvelu. Pientuottajien ja -jalostajien tuot-teet edustavat suomalaista ruokakulttuuria parhaimmillaan.
Aitojamakuja.fi -hakupalvelu auttaa ruuan ostajia ja tuottajia löytämään toisensa. Yrityksiä voi etsiä monin eri tavoin esim. tietyn toimialan mukaan tai jonkin maakunnan alueelta. Myös luo-mua tuottavat yritykset voidaan poimia esille erikseen. Viime aikoina sivustoa on esitelty erityi-sesti ammattikeittiöille ja sieltä saatu palaute on ollut varsin positiivista. Erityisesti on kiitelty sitä, että nyt tietoa on saatavilla yhdestä paikasta juuri näistä pienemmistä yrityksistä.
Sivustoa ylläpitää valtakunnallinen, kolmivuotinen Aitoja makuja -hanke (2009-2011), joka lisää tietoisuutta elintarvikkeiden pientuotannosta ja edistää pienyrittäjyyden näkyvyyttä ja löydettä-vyyttä niin ruoka-alan ammattilaisten kuin suuren yleisön keskuudessa. Hanke toteuttaa Man-ner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa ja sitä rahoittaa Hämeen ELY-keskus valtakunnal-lisena hankkeena. Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus toimii hankkeen vetäjänä ja sen tukena on vahva alueellinen toiminta jokaisessa maakunnassa.
Lisätietoja:
Päivi Töyli, Aitoja makuja -projektipäällikkö Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus
puh. 040 189 1929, paivi.toyli@utu.fi
|